Kolme yötä ilman Albertoa

Alberto on tänään lähdössä työmatkalle Cambridgeen. Hän ottaa matkaan uuden matkalaukun, jonka on valmistanut luottovaatettajamme – häneltä löytyy muitakin kuin ompelutaitoja. Itse liimasin hieman matkailumerkkejä laukkuun, jotta näyttäisi siltä, että Alberto on kokenut matkailija, kuten hän onkin, vaikkei olekaan aivan kaikissa merkkien esittelemissä paikoissa käynyt.

Matkaanlähtökuvassa näette myös vilauksen kuististamme. Meillä on vihreä ovi, joka on saanut innoituksensa Irlannin monivärisistä talonovista.



Alberto palaa työmatkaltaan vasta myöhään perjantai-iltana. Lentokentältä hän kiiruhtaa Turkuun, jossa itse asiassa odottelen häntä. Menemme katsastamaan Turun keskiaikatapahtuman. Sitä ennen ehdin käydä Helsingin Kaisaniemessä katsomassa Nightwishia. Mutta ikävä Albertoa tulee varmasti, vaikka minulla niin paljon omaa ohjelmaa onkin.

Juhannusta ja kukkia kaikille!

Suomalainen juhannus maistuu meillekin mainiosti, niin italialaisia karhuja kuin olemmekin. Vietämme juhannuksemme maalla, ja siksi olikin helppoa löytää herttaisia kukkia kukkaseppeleeseen.



Eilen saimme jo herkullisia hirvenlihalihapullia, ja tänään grillaus jatkuu. Aiomme ottaa leppoisasti. Meillä on mukana luettavaa, pari lautapeliä sekä syötäväksi mm. maissia, makkaraa, paprikaa, herkkusieniä, parmankinkkua sekä tomaatteja, mozzarellaa ja basilikaa – jonkin verran italialaisuutta pitää siis kuitenkin olla.

Nytpä siis vain kukkien keskelle juhannuksen viettoon! Oikein mukavaa juhannusta teille kaikille, jotka blogiani luette!

P.S. Aattoiltaamme ilahdutti myös pihapiirissä pomppinut sammakko.

Keisarillisia asuntoja ja aivan väärä Venus

Wien oli oikeastaan juuri sen näköinen kaupunki kuin olin kuvitellutkin: hyvin hienostunut ja klassisen musiikin täyttämä. Alberton mielestä se ei kummemmin eronnut Saksan kaupungeista, mutta minä aistin aivan erilaista tunnelmaa.

Katsoimme asiaksemme tutustua keisarillisiin asumuksiin eli menimme Hofburgiin, joka on aivan Wienin keskustassa. Tällaisessa rakennuksessa asuivat aikanaan talvensa mm. keisari Frans Joosef ja hänen vaimonsa Elisabet, joka tunnetaan myös nimillä Sisi tai Sissi.



Tutustuimme keisarilliseen asuntoon (Kaiserappartaments), jonka yhteydessä oli myös Sisi Museum, joka valaisi minullekin, kuka Sissi oikeastaan oli. Joskus pikkukarhuna olen tainnut nähdä hänestä tehtyjä elokuvia, mutta Romy Schneiderin esittämä Sissi ei museon tietojen mukaan vastaa todellisuutta lainkaan.

Hofburgin palatsin yhteydessä on myös aarrekammio, jossa kävimme, sekä Neue Burgin museot, joissa näimme haarniskoja. Niitä oli runsaasti ja niin ihmisille kuin hevosillekin, kuten kuvasta näkyy.



Neue Burgin museoissa näimme myös mitä erikoisimpia soittimia, mm. kitaran ja viulun omituisen yhdistelmän. Vanhojen soitinten kokoelmassa oli myös fonografi, josta Alberto oli erityisen innoissaan.

Myös Wienissä vierailimme eläintarhassa, koska sielläkin oli sukulaisten lapsia. Vielä jääkarhuakin kaukaisempi sukulaisemme panda oli saanut näin suloisen poikasen, jonka nimi on Fu Long.



Wieniläinen jääkarhusukulaisemme oli saanut puolestaan kaksoset. Heidän nimensä ovat Arktos ja Nanuq. Tässä he ovat:



Jääkarhulapset olivat kovin leikkisiä, joskin toinen heistä ei uskaltautunut veteen. Olisiko ollut niin, ettei äiti ollut vielä opettanut häntä uimaan? Aivan pikkujääkarhujen vieressä asui isompia jääkarhuja, joista suurin – ehkä pienokaisten isä – oli niin suuri, että meitä pienempiä karhuja oikein pelotti, kun hän ajoi samoissa tiloissa asuvaa pienempää jääkarhua takaa.

Eläintarha oli itse asiassa keisarillinen sekin, ja sieltä oli leppoisa kävelymatka keisarin kesäasunnolle eli Schloβ Schönbrunniin. Tällaiseen paikkaan kehtasi varmasti vieraitakin pyytää - Schloβ Schönbrunn oli nimittäin harvinaisen kaunis paikka.



Halusimme tavata myös erään hyvin vanhan ihmisen – vai pitäisikö sanoa jumalattaren? Hän asustaa Naturhistorisches Museumissa Wienissä. Itse asiassa hänellä oli kokonaan oma talo museon sisällä, ja sinne hän oli hankkinut tunnelmallisen valaistuksen – hän oli valaissut lähinnä itsensä. Hänen nimensä on Venus von Willendorf, ja tältä hän näyttää:



Järkytyimme Alberton kanssa – tai ainakin minä järkytyin – nähdessämme, kuinka pieni tämä kuuluisa Venus oli. Mutta vielä suurempi oli järkytys, kun Alberto saksantaitoisena luki museossa olleesta taulusta, ettei paikalla ollut jumalatar ollut lainkaan aito. Alkuperäinen Venus oli karannut St. Pölteniin. Tämä vastoinkäyminen ei kuitenkaan lannistanut minua ja Albertoa. Wien oli viehättävä, ja uskomme palaavamme sinne vielä joskus.

Sacher, Sacherimpi, Sacherein

Siinä se on: Café Sacherin Original Sacher-Torte.



Matkaoppaan opastamana osasin tilata kahvikseni Melangen. Torttu oli melko lailla sellainen kuin arvioinkin, ei mikään maailman taivaallisin kakkunen itse asiassa – perusherkullinen kai kuitenkin.

Sen sijaan varsinainen herkutteluhetkemme Wienissä oli En-nimisessä japanilaisravintolassa Werdertorgasse 8:ssa. Söimme ulkoilmassa kuvassa olevalla terassialueella. Enpä muista ennen syöneeni sushia todella ulkona.



Alkupalaksi söin misokeiton. Oikeastaan se pitäisi kai syödä itse sushin kanssa kulhosta juoden, mutta koska minulle tuotiin lusikantapainen ja keitto tarjoiltiin samaan aikaan kuin Alberton alkuruoka, katsoin, että minun odotetaan käyvän keiton kimppuun heti. Tässä on kuva keitostani:



Yllätykseksemme saimme myös näin sievät salaattiannokset:



Sushi, pääruokamme, oli todella herkullista – aivan yhtä suussasulavaa kuin kaunista.



En-ravintolassa ei ollutkaan niin sitten mitään vikaa. Olisi mukavaa maistaa muitakin sen tarjoamia japanilaisia ruokia. Tosin tuo sushi oli sen verran maittavaa, etten ole varma, tilaanko kuitenkaan muuta, jos vielä pääsen Eniin.

P.S. Älkää kauhistuko, kerron kyllä Wienistä muutakin kuin ruokakokemuksia. Keisarillisista asunnoista ja muista sellaisista tulee asiaa piakkoin.

Eikö Wieniin pääsekään suoraan?

Minun ja Alberton oli tarkoitus lentää Keski-Eurooppaan Berliinin kautta. Siellä Alberto näyttikin hyvin viekkaalta ja paljastui, että jatkolentomme ei ollutkaan Wieniin vaan Nürnbergiin. Oli ilmeistä, että Alberto halusi maistelemaan saksalaisia makkaroita. Mutta Nürnberg yllätti positiivisesti meidät molemmat. Siellä oli keskiaikainen linna, jonka puutarhassa oli näin romanttista:



Linna sijaitsi korkealla mäellä, ja sieltä oli loistavat näköalat. Sieltä näkyi tietenkin koko kaupungin yli mutta myös kauniille pikkukujille. Eikö tekisikin mieli lähteä tällaiseen kaupunkiin kävelylle?



Jos tarkkoja ollaan, Alberto vei minut Nürnbergiin katsomaan erästä kaukaista sukulaistani nimeltä Flocke. Hän asuu Nürnbergin eläintarhassa ja on pieni jääkarhuneitonen. Saanen esitellä hänet:



Eläintarha oli kaikkinensa viehättävä. Siellä oli paljon vehreyttä, ja oli mukavaa kävellä puiden siimeksessä. Alberto piti Nürnbergin eläintarhaa itse asiassa hauskempana paikkana kuin Berliinin eläintarhaa, jossa vierailimme viime vuonna.

Nürnbergistäkään emme päässeet suoraan Wieniin, vaan Alberto vei minut junalla Müncheniin. Siellä emme viivähtäneet kuin hetken, mutta ehdin tavata useita sukulaisiani. Nallet asuivat aivan kaupungin keskustassa, Spielzeugmuseumissa Marienplatzilla. Heidän talossaan oli kapeat kierreportaat ja heitä oli tällä kertaa kotona varsin monta. Syy tähän oli se, että he olivat järjestämässä erityisnäyttelyä kodissaan. Tässä muutamia tapaamistani sukulaisista:



Spielzeugmuseumissa jouduimme Alberton kanssa myös keskelle hääjuhlahumua. Hääpari vaikutti jo hieman voipuneelta mutta yhtä kaikki onnelliselta.



Hauskin tuttavuus oli kuitenkin nallerouva keittiössään. Oma keittiömme ei ole aivan yhtä perusteellisesti varustettu.



Albertoa himotti tietenkin oitis päästä kokkailemaan. Silti koko matkan verran oli syötävä toisten tekemiä ruokia. Mutta kyllä nekin Albertolle kelpasivat – Café Sacherin tortusta ja ravintola Enin sushista kerron teille hieman myöhemmin.

Dekkaririkoksia maailman ympäri

Arvostan vanhanaikaista tyyliä ja brittiympäristöön sopivia salapoliiseja. Siksi voin suositella sekä Jane Marplea että Hercule Poirot’ta varauksettomasti. Poirot’han ei tietenkään ole britti, mutta sopii englantilaiseen maalaiskylään mainiosti. Haaveissani on lukea kesän aikana Kuolema Niilillä, Poirot-klassikko, jonka miljöö on tosin vähemmän englantilaisen maalaiskylän kaltainen.

Agatha Christien tuotannosta voin suositella erityisesti myös kahta kirjaa, joissa ei esiinny kumpikaan edellä mainituista salapoliiseista. Kymmenen pientä neekeripoikaa (tai Eikä yksikään pelastunut – kirja kun on ilmestynyt molemmilla nimillä) ja Väärän vänkyrä talo ovat yllätyksellisiä dekkareita. Muistan, kuinka luin Kymmentä pientä neekeripoikaa ollessani vielä aika pieni karhu. Itse asiassa se saattoi olla ensimmäinen dekkari, jonka koskaan luin. Pelkäsin kirjaa esineenäkin, koska tiesin, että se sisälsi pelottavan tarinan, jossa ihmiset kuolivat yksi toisensa jälkeen ja jossa murhaaja vaani ulkomaailmalta suljetussa ympäristössä, josta kukaan ei voinut paeta. Kymmenen pienen neekeripojan lukemisen jälkeen ahmin Agatha Christien dekkareita.

Olen ollut aina kiinnostunut Japanista ja roomalaisten historiasta. Siksi olen innoissani lukenut myös Sujata Masseyn Rei Shimura -kirjoja, joissa seikkaillaan japanilaisten asioiden parissa ja Steven Saylorin dekkareita, jotka sijoittuvat antiikin Roomaan (mm. Murha Via Appialla). Molemmat ovat helppoja, eivätkä kovin syvällisiä – ja sopivat hyvin kesällä luettaviksi.

Jos pitää vielä enemmän Venetsiasta, kannattaa tutustua Donna Leonin Guido Brunettiin. Itse olen muistaakseni tutustunut vain yhteen hänen ratkaisemaansa rikokseen, mutta tarkoitus olisi tarttua mitä pikimmin kirjaan nimeltä Seitsemän syntiä. Alberto on luvannut nimittäin tarjota minulle aitoa Sacher-kakkua ja siitä syystä meidän on matkustettava Keski-Eurooppaan. Tarvitsen siis matkalukemista. Palaan asiaan, kun kotiudumme Wienistä.

Yllättävä, aivan ihana lahja Albertolta

Olen ollut jo pitkään lumoutunut Nightwish-yhtyeen musiikista. Se on jotenkin salaperäistä ja fantasiamaista. Alberto on saanut kuljettaa minua katsomassa yhtyeen konsertteja – ja hän on niin ihana, ettei ole kertaakaan sanonut, ettei viitsi lähteä. Grazie, Alberto.

Alberto on aina pitänyt vinyylilevyjä CD-levyjä parempina, ja niinpä hän yllätyksekseni toikin minulle ison kasan Nightwish-vinyylejä.



Alberto oli valinnut levyt sävy sävyyn, sillä Nightwishin studioalbumeista hän oli jättänyt hankkimatta vain Angels Fall First -levyn ja Wishmaster-levyn, jotka eivät ole kansiltaan sinisävyisiä kuten nämä nyt saamani levyt. Hassu karhu!

Suurin yllätys oli kuitenkin rumpukalvo, jota Alberto pitää yllä olevassa kuvassa kädessään. Se on Nightwish-rumpali Jukka Nevalaisen pikkutomista, ja siinä on yhtyeen kaikkien jäsenten nimikirjoitukset. Alberto oli saanut sen muusikkoystävältään ja lahjoitti sen minulle. Olin häkeltynyt – ja todella iloinen. Rumpukalvo täytyy vielä kehystää, kunhan ehdin. Tässä joka tapauksessa vielä lähikuva siitä: